giglinger

Giglinger on julkaissut aiemmin yhden seitsemäntuumaisen ja kolme CDR:ää. Tuo ensimmäinen, Ministry-henkiseksi kuvailtu 7″ on jäänyt minulta kokonaan kuulematta, mutta kahdesta omistamastani CDR:stä olen tykännyt aika kovasti ja 2001 ilmestynyt neljäpiisinen Eyewitness Evidence pääsi jopa sen hetken soittolistani kärkikolmikkoon. Tällä uudella EP:llään Giglinger on edelleen säröisemmillä ja rockaavammilla teillä (taannoisen You Can’t Handle The Truthinkaltaista tunnelmallista utuilua ei ole mukana). Rumpu on tällä kertaa ohjelmoitu niin, että se rummutuksen konemaisuus ei kuulu liian selvästi, vaikka toki havaittavissa onkin. Bändi itse on listannut saatekirjeessään vaikutteitaan aina Dick Dalesta Buzzcocksin kautta Freederziin. Arvelisin, että jotain Suicideakin on saatettu joskus kuunnella (ja psykedeliaa?). Kovin on ollut rauhallinen tämän yhtyeen levynjulkaisutahti. Olisin aika kiinnostunut saamaan jo kohta käsiini pitkäsoiton. Vai syntyykö niitä piisejä todellakin näin hitaasti? Toisaalta tämä rauhallinen asenne jotenkin sopii Giglingerin kokonaistyyliin (ja herättää entistä enemmän ainakin minun kiinnostustani yhtyettä kohtaan). Soittavatko nämä livenä koskaan missään? Olisi mukava nähdä. Esimerkiksi punk-keikoilla olisi joskus hyvä olla mukana hieman linjasta poikkeaviakin yhtyeitä (kunhan niillä on tietty punk-asenne pohjana). Giglingeristä saa ainakin levyjen kautta sen kuvan, että se ei koostu yleisönhuudatuskliseitä ja Iggy Popilta pöllittyjä lavaesiintymiskikkailuja hyväkseen käyttävistä rokkikukkoilijoista, vaan jalat ovat maassa ja musiikin on tarkoitus olla jotain ihan muuta kuin kanava oman egon pönkittämiseen ja maineen saavuttamiseen. Giglinger itse kuvaa levyään ankaraksi punk’n'break rymistelyksi. Minun korviini tämä on aika rauhallista ja kiireetöntä, kiitos yli 20 vuoden hc:n kuuntelun. Se punk-särö ja punk-asenne ovat kuitenkin mukana ja kun volyymia lisää, rynnii Giglinger hyvin päälle. Tässä tapauksessa tärkeintä eivät ole piisit itsessään, vaan se tyyli millä ne esitetään. Ja sitä tyylikkyyttä Giglingeriltä löytyy. Mitenkään tarkoittamatta, että piisit olisivat huonoja. Näin lopuksi en sittenkään malta olla kysäisemättä, josko nämä miehet suostuisivat harkitsemaan ihan oikean rumpalin etsimistä… Mutta oli rytmin takana ihminen tai kone, niin hyvä levy on kyseessä. (AH)