2009
12.23

Distortion+ on orkesterin järjestyksessä toinen säröpedaalin mukaan nimetty tuotos. Nimestään huolimatta neljäbiisisen saundit eivät saavuta riittävää rouheutta bändin Revolting Cocks-Killing Joke -akselin konevetoisen teollisuusrockin vaatimuksiin. Alataajuuksien hentous saa ajoittain raivokkaat kappaleet kuulostamaan kastroiduilta.
Parhaiten mieleen jäävä siivu Prime Suspect vakuuttaa syöksypommittaja-kertosäkeellään. Kolmosraita Downforcen hypnoottinen biitti on yksi levyn hienoimmista hetkistä. Kaikki raidat sisältävät oivaltavia sovituksellisia ratkaisuja ja kiitettävää dramatiikan tajua, mutta munille potkivien saundien puute levyn ohuessa ja epätasaisessa äänimaailmassa sekä aggressiivisuudessaan hieman pidättyväinen laulu estävät kylmien väreiden syntymisen ikävän tehokkaasti, kun bändi surffaa muuten niin toimivalta melukitaroiden ja säksättävän biitin aallolta toiselle.
Toivottavasti mielenkiintoinen bändi löytää tiensä seuraavaa äänitettä tehdessään kauemmas kirkkaista laboratoriosaundeista ja lähemmäs vaikkapa 80-luvun alkupuoliskon jenkkipunkin saundillista epäestetiikkaa. (VAV)

No Comment.

Add Your Comment