giglinger » finnish

toinen vaihtoehto #170 2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 22:08:33 +0000

Giglinger on julkaissut aiemmin yhden seitsemäntuumaisen ja kolme CDR:ää. Tuo ensimmäinen, Ministry-henkiseksi kuvailtu 7″ on jäänyt minulta kokonaan kuulematta, mutta kahdesta omistamastani CDR:stä olen tykännyt aika kovasti ja 2001 ilmestynyt neljäpiisinen Eyewitness Evidence pääsi jopa sen hetken soittolistani kärkikolmikkoon. Tällä uudella EP:llään Giglinger on edelleen säröisemmillä ja rockaavammilla teillä (taannoisen You Can’t Handle The Truthinkaltaista tunnelmallista utuilua ei ole mukana). Rumpu on tällä kertaa ohjelmoitu niin, että se rummutuksen konemaisuus ei kuulu liian selvästi, vaikka toki havaittavissa onkin. Bändi itse on listannut saatekirjeessään vaikutteitaan aina Dick Dalesta Buzzcocksin kautta Freederziin. Arvelisin, että jotain Suicideakin on saatettu joskus kuunnella (ja psykedeliaa?). Kovin on ollut rauhallinen tämän yhtyeen levynjulkaisutahti. Olisin aika kiinnostunut saamaan jo kohta käsiini pitkäsoiton. Vai syntyykö niitä piisejä todellakin näin hitaasti? Toisaalta tämä rauhallinen asenne jotenkin sopii Giglingerin kokonaistyyliin (ja herättää entistä enemmän ainakin minun kiinnostustani yhtyettä kohtaan). Soittavatko nämä livenä koskaan missään? Olisi mukava nähdä. Esimerkiksi punk-keikoilla olisi joskus hyvä olla mukana hieman linjasta poikkeaviakin yhtyeitä (kunhan niillä on tietty punk-asenne pohjana). Giglingeristä saa ainakin levyjen kautta sen kuvan, että se ei koostu yleisönhuudatuskliseitä ja Iggy Popilta pöllittyjä lavaesiintymiskikkailuja hyväkseen käyttävistä rokkikukkoilijoista, vaan jalat ovat maassa ja musiikin on tarkoitus olla jotain ihan muuta kuin kanava oman egon pönkittämiseen ja maineen saavuttamiseen. Giglinger itse kuvaa levyään ankaraksi punk’n'break rymistelyksi. Minun korviini tämä on aika rauhallista ja kiireetöntä, kiitos yli 20 vuoden hc:n kuuntelun. Se punk-särö ja punk-asenne ovat kuitenkin mukana ja kun volyymia lisää, rynnii Giglinger hyvin päälle. Tässä tapauksessa tärkeintä eivät ole piisit itsessään, vaan se tyyli millä ne esitetään. Ja sitä tyylikkyyttä Giglingeriltä löytyy. Mitenkään tarkoittamatta, että piisit olisivat huonoja. Näin lopuksi en sittenkään malta olla kysäisemättä, josko nämä miehet suostuisivat harkitsemaan ihan oikean rumpalin etsimistä… Mutta oli rytmin takana ihminen tai kone, niin hyvä levy on kyseessä. (AH)

desibeli.net 9.3.2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 22:07:35 +0000

Giglingerin toinen vinyylieepee sisältää neljän biisin verran paahtavaa punkin ja stonerin sukuista rokkijyrää. Edellisellä vuonna –97 julkaistulla Top Alcohol -nimisellä levytyksellään helsinkiläisnelikko kuvailee musiikkiaan Ministry/NIN -vaikutteiseksi, The Big Muff on siirtynyt noista maailmoista jonkin verran. Kitaristi Långin rumpukoneohjelmoinneista ja kaoottisista efektimausteista saa toki edelleen nostettua mielleyhtymiä ainakin Reznorin tuotantoon, mutta enemmän Giglingerin nykyinen paahto on tuollaista bensiininkäryistä jyrää. Laulaja Anttilaisen laulu on melkoisen karhean rupista tiputtelua. Jürgen Hendlmayerin masteroimalla levytyksellä ei paljon säästellä, mutta mikään viimeisen päälle hiottu studiotuotos seiska ei ole. Pikemminkin soitto tarpoo urilla melko lähellä liven raivokkuutta ja elinvoimaa. Biiseistä Concflict juoksee roadmovien taustana urku auki, nimibiisi kikkailee enemmän junnailevilla efekteillä synkän happamena haukkauksena. Kun yhtye mainitsee levyn vaikuttajien joukossa Prodigyn , hämmästelee ekan kappaleen verran, että jaa missä? Kakkosbiisin lopusta nousee kuitenkin suora mielleyhtymä Howlettin ja kumppaneiden efektikoneiluun. Kääntöpuolen Beverly Hills –raidalla BHGC ja levyn päättävällä 419:llä tarkoituksenmukainen kaaoshakuisuus alkaa jo tippua korvaan osana Giglingerin konseptia, ahdistavaa ja synkkäähän tuo kokonaisuutena on. Suttuista jyrää, mutta hyvin juoksee.(IV 3/5)

soundi maaliskuu 2/2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 22:06:45 +0000

Kuusi vuotta sitten ensimmäisen singlensä julkaissut Giglinger palaa cd-r-kauden jälkeen rikospaikalle. Ja edelleenkin yhtyeen soundi on uniikki, joskaan ei sieltä helpoimmasta päästä. Rumpukoneesta lähtevä industrial-henkinen pauke vie Giglingerin Nine Inch Nailsia kohti, mutta biiseihin on kaiken metakan alle upotettu myös melodioita ja laulu seuraa lähinnä punk rockista tuttuja linjoja. Taitavat vaan olla Suomen indie-piirit kutistuneet liian pieneksi Giglingerin edes marginaaliselle kannatukselle. Se ei vähennä bändin omaehtoisen ja kompromissittoman rymistelyn arvoa.(AL)

inferno #16 2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 22:04:03 +0000

Suomalaisen Giglingerin toinen seiskatuumainen koostuu neljästä kipaleesta, jonka sisäänleivottuun pullaan on saatu vaikutteita muun muassa artisteilta Dead Kennedys, Buzzcocks, Ministry ja Prodigy. Punkia ja rokkia rymistelyn keskeltä on havaittavissa, mutta keskeneräinen yleiskuva ei antanut, ainakaan minulle, sitä tilaamaani viipaletta rieskasta. Voileivällä on kinkkua, juustoa ja ehkä hivenen salaatinlehteäkin, mutta voi taisi kyllä jäädä kauppaan. (Kenny)

letsmakesomenoise.com 29.04.2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 22:03:12 +0000

Giglingerin sinänsä mielenkiintoisesti groovaavaa teknopunkrockmetelisoppaa haittaa hienoinen puuduttavuus ja vokalistin sävytön ilmaisu. Toisaalta on mukavaa, että täältä Suomestakin löytyy yhtye joka arvostaa vanhaa kulttiorkesteri The Fallia, ja antaa sen kuulua musiikissaan.
Big Muff –seiskassa hienointa on soundit. Muhkea säröskeba ja maukas konepoljento vetävät mukaansa monotonisista sävellyksistä huolimatta. Pelkkä äänimaailma ei kuitenkaan kanna neljän samankuuloisen esityksen läpi, vaan jotain substanssia tahtoisi mielellään kuulla. Laulumelodioita tai tarttuvia kertsejä ei juuri löydy, eikä niitä välttämättä kaivatakaan tällaisessa musiikissa, mutta selkeämpiä identiteettejä biiseille kyllä soisi.
Musiikissa esiintyy toki säästeliäästi melodisia koukkuja, mutta laulaja ei muuntaudu tilanteen mukaisesti vaan sama särjetty, hieman rasittuneen oloinen kähinä pysyy lähes muuttumattomana läpi EP:n. Variaation suhteen joukosta erottuu parhaiten viimeinen raita, 419, lähinnä melodisemman vokaali- ja kitaratyöskentelyn ansiosta. Parhaaksi esitykseksi nousee kuitenkin nimibiisi, joka kaikessa yksinkertaisuudessa toimii loistavasti.
Giglingerin musiikki tuntuu vielä tässä vaiheessa hieman raakilemaiselta, mutta uskon että pienellä hiomisella yhtye saa todella vaikuttavaa jälkeä aikaiseksi. Näkemystä ja taitoa ainakin löytyy. (Tom Sundberg 3/5)

chambers magazine #2 2004

gglngr — Tue, 22 Dec 2009 21:55:04 +0000

Jaska: Giglinger ja levyn nimi on “Big Muff”. Ripa!
Kunkku: Kytkentä kaavioita levynkannessa ja sellasta tosi kreisiä. Mitäs siinä saatekirjeessä mainittiin…Prodigy, Ministry ja Dead Kennedys…Aivan paskaa! Vitun väsyny syna-kuvio ja siihe perusbiisi päälle. Kakkosbiisi oli ihan ok, jotain melodioit ja laulut, mut sitten vitun kuivia emo-kohtauksia, jotain tilutteluja ja tissin läpsyttelyä. Sitte oli sellasta Matrixii sopivaa taistelukohtauksii tai dekadenssi-klubii sijoittuva fiilistely. Vähä stroboa ja jätkät on innoissaa.
Jaska: Ja muijat pyörii siellä, häkeissä?
Kunkku: Ja sit niillä on nenälävärit ja ne on nahkatakeissa. Ihan kreisii! No, kolmonen oli sitte vähä rokkaavampi, jossa oli jotain kuivia Rob Zombie-yritelmiä. Ainoastaan että siellä ei ollu niitä ärsyttäviä “niiiaaauu” huutoja.
Westis: Ärsyttääks sua Rob Zombie, vai?
Kunkku: Hahahaha! Mutta kuitenkin tätä ei tarvii enää kuunnella. Mikä tää oli? Gigler?
Jaska: Giglinger.
Kunkku: Yhtä vitun huono!
SPekka: Nooo, levyhän alko vähän sellasella tinz-tinz-tinz-introlla. Ajattelin että se jää siihen, että kaikenlaisia vaikutteita tähän on haettu, joten uus tapaus mulle. En oo tällästä kuunnellu, enkä varmaa kuuntelekkaan. Olihan siellä jotai hyviä hetkiä, mutta en jaksais kuunnella. Vähä liian sekavaa.
Westis: Emmä tiiä. Mitä tästä nyt uskaltais sanoa? Aika paskaa. Ekas oli toi laulajan ääni, että se vois toimii jossakin muualla. Mutta sitte seki loppu, eli melkein tykkäsin siitä laulusta, mut sitte mä en tykännykkää enää. Kyllähän tästä huomaa nää Ministry-vaikutteet. Missähän ne DK-vaikutteet oli. En kuuntele toiste.
AV: Kyllähän tossa saatekirjeessä väittivät että vähä Ministry-henkisyyttä…onhan se että kyllä tossa laulusaundissa on haettu sitä Al Jourgensenia.
SPekka: Kuka?
AV: Ministryn laulaja. Tai se Ministry-mies.
SPekka: Onks se niiku se pää-Ministry?
AV: Mä oon varmaa tästä porukasta ainoa joka tästä tavallaa tykkäs! B-puolen eka biisi oli nyt oikeesti hyvä, siin oli vähä sellasta Monster Magnet-henkisyyttä jonkun verran. Oishan sen nyt voinu tehä miljoona kertaa paremmin, mutta yritystä siin oli, vaikka lähettiiki siihen Prodigy-huoraamiseen, joka kuulosti ihan karmeelta.
Kunkku: Mikä näitten viimesimmän seiskan nimi oli? “Top-Alcohol”. Mun mielestä sulkee keskustelun aika hyvin.
Jaska: Minkä suhteen?
Kunkku: No jos nää on tehny sen nimisen levyn seittemän vuotta sitten ja sen nimi on “Top-Alcohol”…
Westis: Mieti nyt niitä topalcohol-autoja. Mieti sitä ku se lähtee!
Kunkku: Mikä vitun topalcohol-auto?!?!
Jaska & Westis: Autoja! No vittu kiihdytysautoja!
Kunkku: No okei. Ehkä kiihdytysautodiggarit saa tästä jotain.
Westis: Niin, tää on jotai hotrodia…
AV: Palanu kumi haisee ja naiset bikineissä…
Kunkku: Budweiseria!
AV:…ja Digligger soi taustalla. Kyllähän se ois vitun hienoo. Löytyhän tästä levystä se hyvä puoli!
Kunkku: Varsinkin jos tehtäis vielä joku hotrod-aiheinen Matrix-leffa.
Westis: Tää on sellanen levy mikä ostetaan ja soitetaan autossa ihan vaan vittuilakseen kavereille…(Samperin levyraato)