Kappaleissa olisi kyllä potentiaalia, mutta ohut ja kolkko soundimaailma, sekä sävytön ja yksiulotteinen vokalisointi syövät tehokkaasti levyn parasta terää. Omalla tavallaan bändin yksinkertainen, suoraviivainen ja sottainen rock toimii kyllä EP:n mitan verran, mutta ei tätä enempää kyllä jaksaisi kuunnella. Päätöskappaleessa Lies And The Lying Liars saadaan vokaaleihinkin jo vähän väriä, mutta edelleenkin harmaan puolella liikutaan.

Raja “hyvän” ja “huonon” välillä on toki aina häilyvä. Vaikka ilmaisun monotonisuus voi toki olla ihan harkittuakin, niin 200 bpmliikuu juuri sen verran viivan alapuolella, että se alkaa olemaan jo hieman ärsyttävä. Vähän paremmalla tuotannolla ja vokaaleilla levystä olisi voinut saada ainakin sen yhden kaljan kittaamisen ajaksi pienen tunnelmannostajan. (janne rintala)

Yhtyeen indupunkstonermetal-hybridi on aina tiennyt miten liikkua, mutta suunta on ollut kadoksissa. Eikä navigaattori ole vieläkään opastanut Giglingeria oikeille raiteille. “200 bpm” on paikoin kuin raivonsa kadottanut Atari Teenage Riot, toisinaan halvat konerummut ostanut Dead Kennedys ja joskus taas kynänsä tylsyttänyt Nine Inch Nails. Jotain siis puuttuu ja tunkkainen soundimaailma nostaa ongelmat vieläkin enemmän pintaan. Konsepti on erinomainen, mutta toteutus on ainakin vielä auttamattoman keskeneräistä. (teemu lahtinen)